No ompahan taas aikaa kun viimeeksi olen kirjoitellut Miten se aina venähtääkin... Sitä vain miettii, en minä tänää kerkeä, kirjoitan huomenna, ja huomenna onkin taas sama laulu
Taitaa olla aikamoinen noidan kehä
Olen tässä kolmisen viikkoa ehtinyt pyörimään kotihoidossa, mutta totesin jo ensimmäisellä viikolla, ettei ole minun hommaa. Olen edelleen samaa mieltä. No, ompahan työtä sekin. Eikä jokainen voi tykätäkkään samasta asiasta, jos kaikki tykkäisivät kotihoidosta, ei laitospuolella olisi ketään
Tuli käytyä heinäkuun lopussa Kuopio Rockcockissakin. Ihan mahtava reissu, suuret kiitokset koko mahtavalle porukalle, joiden kanssa sain siellä aikaani viettää! Ensi vuonna tosin voitaisiinkin vaihtaa vaikka Jurassicrockiin, olisihan tuo lähempänäkin ja kun tuo Kuopio alkaa olla jo aika nähty
Voi että olin taas myyty
Ai, mutta nytpäs laitankin sen kuvan, jonka lupasin jo aikoja sitten
On kyllä Kaarlella oikein kunnon isännän otteet Nellalla kun oli muutenkin kuuma ja pelkästään makaili ja läähätti, niin pitihän Kaarlen mennä lämmittämään
Kun ei mukamas muualle mahtunut, niin selän päälle sitten nukkumaan
Hoitolapsikin lähti jo kotia Mutta onneksi meille tulee muutaman viikon päästä ihan oma, semmoinen suloinen Huugo-poika
Kommentit