Taitaa olla taas aika vähän päivitellä ja kertoa kuulumisia Leevikin kun on oppinut ja keksinyt paljon uutta.
Olin tässä yhtenä päivänä vessassa laittamassa pyykkiä koneeseen, kun kuulin kolahduksen olohuoneesta. En heti sillä sekunnilla kerennyt mennä katsomaan, mutta kun vihon viimein menin, oli Leevi näppäränä poikana lattialla makaamassa selällään, kanin juomapullo suussa vettä juoden Tais olla pojalla jano. Ohan se tietysti hyvä, että on omatoiminen, mutta ehkä jos joisi jostain muualta
On se muuten kumma, kun pitää nukkuessaankin harjoitella opittuja taitoja, ettei vaan unohdu. Leevi on siis oppinut nousemaan makuuasennosta istumaan (muttei osaa istua vielä kunnolla, vähän on lankakerää pyllyn alla), ja tietenkin sitä piti sitten kokeilla, lopputuloksena olikin kädet ja jalat pinnojen välistä sängyn ulkopuolella (kuvittele Leevi kuvassa istuma-asentoon ja selkä toiseensuuntaan) ja huuto sen mukainen. Yleensä Leevi on tyytynyt vain harjoittelemaan konttausta.
Tänään imuroitiin (Leevi siis huiski imurin letkulla ja mölys samalla tavalla kuin imuri)
Kyllä se kohta lähtee, kunhan hoksaa, että käsiäkin voi liikuttaa, eikä pelkästään jalkoja.
Leevi muuten tänään keksi, miten kävelytuolilla pääsee liikkeelle. Herra ottaa ja hyppää samalla tavalla kuin hyppykiikussa, kummasti liikkuu eteenpäin. Toivottavasti vaan kyseinen vehe kestää hyppimistä...
Huugostakaan en ole tainnut vähään aikaan kuvia laittaa, joten tässäpä pari.
Huugo ei saa tuolla olla, mutta kappas kummaa, sieltähän sen taas löysin. Ilmankos nuo hyllyt ovatkin jo ihan entiset ja roikkuvat miten sattuu.
Huugo leipoo
Pikku Myy Liukumäessä 1999-2007
Ostin itselleni joululahjaksi muumimukin, taas kerran.
Ja sitten... Minäpä olenkin rakastunut <3 Siis niiiin rakastunut, kuin ihminen vain voi olla Jaa mihin? No ihmesieneen! Jotkut varmaan menettävät jo kohta hermonsa, kun sitä jatkuvasti hehkutan, mut jos täällä vaikka ei joku sitä vielä tiedä
On nimittäin lähtenyt keittiön kaapeista rasvaläntit pois mitkä edellisten asukkaiden jäleltä siellä on, ja olen niitä kuitenkin vaikka millä myrkyillä hinkannut, vaan eipä ole lähtenyt ennen kuin nyt. Lähtipä myös ruosteläntit lavuaarista, mitä en niitäkään saanut aikasemmin millään pois. Huonekalujen jättämiä jälkiä lattiasta en ole vielä kerennyt koittaa poistaa, vaikka kuulemma nekin pitäisi lähteä. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille <3 Ensin itsekin suhtauduin aika epäilevästi mokomaan sieneen, mutta päätin kuitenkin kokeilla, ja se ihan oikeasti TOIMII! Eikä edes maksa paljon, Rajamarketissa tuo kahden ison sienen paketti on n. 1,50€.
Kommentit